Ohjeiden viikon kolmas esittely.
Tämä ohje syntyi Ilona Korhosen pyynnöstä. Hän halusi Handun langoille suunnitellun Muhun sukkaohjeen. Olin aiemminkin tehnyt muhulaissukkia, mutta en ollut kirjoittanut ohjetta. Nyt Ilona pani kauppaan lankapaketit loistavissa muhulaisväreissä sekä harmaan kaikessa kauneudessa.
Muhulaiskuvioiden lisäksi olen pannut mukaan Saarenmaankin perinnettä ja taisi sinne lipsahtaa joku latvialaiskuviokin.
Pääkuviot (ohdakkeet ja kärpäset) ovat Meite Muhu Mustrid
-kirjasta, joskin olen korjannut sen kaavioissa olleet pienet virheet tai epäjohdonmukaisuudet. Tietysti ohjeen teossa oli minullakin hieman takkuilua, muttei mitään sellaista, jota kimpassaneulojat eivät olisi kyenneet ratkomaan. Nyt ohje on päivitetty neulojien neuvojen mukaan. Ihailen upeita ja yksilöllisiä värityksiä, joita neulojat ovat käyttäneet sukissaan. Joitain niistä on kuvattu RAV-projekteiksi. Itse en ollut oikein tyytyväinen tuohon harmaa–oranssi-raitaan, kuvioväriksi harmaalle pohjalle olisi kannattanut valita keltainen tai vaalean vihreä.
Oheen kaavioissa on ”kasvunvaraa”, mikäli sukan suun mallileveys ei riitä, ohdakekuvio kun ei anna kovasti periksi.
