Viikonlopun yhteisökoulutuksessa oli kaverina muhulaissukka, väsään paria jo valmistuneelle sukalle. Kumma kun kirjoneule koetaan niin vaikeana, vaikka se ei ole sen hankalampaa kuin mikä tahansa muukaan neuletekniikka: omat kikkansa on jokaisessa.
Kirjoneuleessa olennaista on tietenkin lankojen kuljetus siten, etteivät ne kiristä tai jää liian löysälle – sen oppii kuka tahansa pienellä treenaamisella. Olen kyllä nähnyt mitä mielikuvituksellisimpia neuvoja, mutta tosiasia on se, että tekemällä oppii eikä asiaan liity sen kummempaa mystiikkaa. Hyvä olisi pitää langat samassa järjestyksessä siten, että kuvioväri on lähinnä eikä lankoja päästetä kiertymään keskenään. Hah, kiertymistä ei tosiasiassa voi kokonaan välttää kuin taukoamattomalla tarkkaavaisuudella ja neuleessa, jossa ei ole pitkiä langanjuoksuja, joten pyrkimys täydellisyyteen on tietysti hyvä, mutta toteutuksena kelpaa “sinne päin”.
Kirjoneuletta on hyvä aluksi treenata paksuhkoilla langoilla, jotka asettuvat helposti oikealle kireydelle. Ohuita lankoja rakastavan kannattaa taas valita mieluiten tiukkakierteinen JA joustava lanka. Kirjoneule on minusta hyvin tyydyttävää, koska työn eteneminen kuvio kuviolta on jotenkin paljon konkreettisempaa kuin senttien mittailu. On välitavoitteita ja -tuloksia. Esimerkiksi suuritöinen skottikuvioinen villapaita valmistuu tasaisesti kuvioraita raidalta, vaikkapa yhden raidan päivävauhtia, kuten viime kesänä (yksiväriset hihat ovatkin vielä odottamassa ensi kesää!).
Kaksi lempikirjaani tässä lajissa ovat Melissa Leapmanin Mastering Color Knitting ja Margaret Radcliffen The Essential Guide to Color Knitting Techniques.
Kirjoneulemalleja taas on tarjolla niin pilvin pimein, etten tiedä mihin ohjaisin. On skandinaaviset, turkkilaiset, skottineuleet, latvialais- ja virolaismallit… Tuosta voi lähteä uppoamaan kirjoneule-estetiikkaan, tähän olen keräännyt muutamia linkkejä etnisiin aiheisiin.
Eilen, erään yhdistyksen vuosikokouksessa, puikottelin sormia Crème de Noyaux sormikkaisiin, joissa olisi kiva hienostella keväällä. Malli herätti suurta ihailua vaikkein neulokaan käsineitä mallikuvan ihanalla pinkillä vaan hieman tylsemmällä vaalean sinisellä, joka sopii lähes kaikkiin takkeihini.
Mallin ohje on hyvin tehty ja helpompi kuin kuvasta saattaisi äkkiä päätellä, tylsää vain, ettei toistuvaa kuviota ole ohjeessa esitetty kaaviona vaan ohjeessa edetään sanallisesti kerros kerrokselta. Lienee tottumuskysymys, minusta on vaikeampaa seurata sanallista ohjetta kuin kaaviota. Onneksi on internet 
.
Tästä(kään) en kirjoita ensimmäistä kertaa: kuulin myös joidenkin ihmetelleen eräässä toisessa yhteydessä kokousneulomista ikäänkuin se olisi jotenkin muita vähättelevää. Kaikki neulojathan tietävät, että tilanne on täysin päinvastainen. Neulomisella voi olla monia positiivisia vaikutuksia muun muassa keskittymiseen ja muistamiseen.Silti on tietysti hyvä kysyä esiintyjältä/muilta osallistujilta, häiritseekö neulominen heitä. Joitakin vuosikymmeniä sitten ei tällaista kysymystä voinut kuvitellakaan, oli itsestään selvää, että “luppoaikoina” tehdään töitä, pelkkä istuminen ei paljon lämmitä. Tästä on äidillä joku vitsikin tytöstä, joka lähti tanssimaan ja, kun ei haettu, harmitteli, ettei edes neule tullut mukaan!
Minä olen hyvin tarkka ja keskittynyt kuuntelija neuloessani, siksi tiukassa paikassa on pakko sammuttaa televisio ja karjaista miehelle, että kykenee laskemaan silmukoita. Sattuneesta syytä olenkin joskus suunnitellut tällaisen kässäpussin kirjomista.
