Eräässä Facebook-ryhmässä käyty keskustelu sai minut miettimään, millaista on hyvä
neulekirjakritiikki. Siihen pätevät ihan samat säännöt kuin muuhunkin kritiikkiin. Lähtökohtana pitäisi olla lukijan tarpeet, kriitikko edustaa aina niitä, jotka neulekirjoja ostavat.
Objektiivista arvostelua ei ole olemassakaan. Mielipide on aina subjektiivinen, siksi on hyvä kertoa, mistä lähtökohdista neulekirjaa arvostelee. Blogithan esittelevät laajasti kirjoittajaansa, joten blogikritiikeissä esittelyllä ei ole niin merkitystä, mutta on hyvä muutamilla sanoilla kertoa omasta suhteestaan arvosteltavaan kirjaan (esim. kirjoneulekirjaa arvostellessa: ”en ole koskaan neulonut kirjoneuleita”), koska lukijan on tärkeä tietää, mistä näkökulmasta kirjaa arvioidaan.
Arvostelulla on kuitenkin etikettinsä. Kriitikon tehtävä on kertoa arvosteltavasta teoksesta, mikä siinä on hyvää ja mikä huonoa, siten että lukija voi hakea tukea päätökselleen hankkiko kirjan vai ei. Mielipide ei riitä, se on myös perusteltava. Jollei ole mielipidettä tai sitä ei halua esittää, sekin on ok, sillä pelkkä kirjan sisällönkin esitteleminen on avuksi lukijoille vaikka arvostelu jää silloin pelkäksi referaatiksi. Perustelemattomat kehut saavat kirjan tekijän tuntemaan itsensä huijariksi, siinä missä perustelemattomat haukut tuntuvat loukkaavilta ja henkilöön meneviltä.
Joskus arvostelussa on ”astian makua”, toisin sanoen se henkii vihamielisyyttä tai suurta tuttavuutta kirjan tekijän (tai kustantajan) kanssa. Tällaisista tendenssikirjoituksista jää lukijalle erittäin paha maku suuhun. Ei pitäisi koskaan mennä arvostelemaan julkisesti antipatiansa kohteen teoksia, koska se pilaa maineen itseltä.
Omia tunnettuja ystäviä ja läheisiä on hyvä hillitä, etteivät he näkyvästi ja perustelematta ylistä (puffaa) kirjaa eri ryhmissä. Se syö kirjan uskottavuutta.
Vain perusteltu mielipide on asiallinen. Kärjistäen väitetty, mutta pääasia on se, että asiallinen kritiikki kertoo selkeästi, miksi joku on hyvää tai huonoa. Tykkäämiskulttuurin ilmaisut eivät siis riitä, koska makuja on monia. On perusteltava. On aivan eri asia sanoa, että ”sukkamalli on kaamea!” kuin: ”Minua sukkamalli ei miellyttänyt, koska se on minun makuuni liian röyhelöinen, pinkki ja sekava, lisäksi sukka on toteutettu heikkotasoisesta/käyttötarkoitukseen nähden liian paksusta/ liian ohuesta langasta:” Kenenkään ei pitäisi loukkaantua jälkimmäisestä ilmaisusta tai sitten ei pitäisi julkaista mitään. Asiallinen kritiikki ei kohdistu henkilöön vaan teokseen.
Arvostelun vastaanottaminen. Periaatteessa kirjoittajan ei pitäisi koskaan puuttua kirjasta käytävään keskusteluun, ellei osoiteta selkeitä virheitä, pyydetä neuvoa tms. Työ on tehty, lukija arvostelkoon. Kirjantekijä, joka loukkaantuu siitä, että hänen kirjastaan osoitetaan heikkouksia tai puutteita, virheistä puhumattakaan, on täysi amatööri, jolta pitäisi kieltää kirjojen julkaiseminen. Makuja ja mielipiteitä on monia, mutta hyvin perustellut mielipiteet ovat (käsityö)kirjan tekijälle todella tärkeää palautetta. Ja niihin muihin ei kannata kiinnittää huomiota.
Kritikki arvottaa. Hyvässä kritiikissä kirja paitsi kuvaillaan myös arvotetaan. Käsityökirjan kohdalla se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että arvioidaan, miten hyvin tekijä on onnistunut saavuttamaan omat tavoitteensa. Onnistuinko Sukkakirjassani käyttämään perinteisiä kirjoneulemalleja uudella tavalla? Onnistuinko toteuttamaan mallit nykyaikaisin langoin ja miten ymmärrettäviä, selkeitä ja virheettömiä ohjeet ovat? Mihin kirja sijoittuu neulekirjojen joukossa ja kuinka se pärjää vertailussa muiden vastaavien kirjojen kanssa? Onko teoksessa jotain uutta, ovatko mallit omaperäisiä vai pelkkää vanhan toistoa?
Georg Henrik von Wright esitti Tieto-Finlandia-palkintotilaisuudessa vuonna 2000 huomioita (linkin takana on hyödyllinen edesmenneen työtoverini artikkeli, joka kannattaa lukea, jos aihepiiri kiinnostaa) tietokirjakritiikistä, jotka tässä olen muokannut käsityökirjakritiikin ympäristöön:
- Käsityökirjan tähdellisyys eli sen aiheen tärkeys ja ajankohtaisuus. (Onko kirjalle tarvetta, ovatko mallit ajantasaisia jne.)
- Vastaako kirja lukijoiden tiedontarpeisiin ja niihin tavoitteisiin, joita tekijä itselleen asetti?
- Kirjan uutuus ja omaperäisyys.
- Teoksen muodollinen etevyys; miten hyvin se kielensä ja tyylinsä puolesta vastaa sille asetettuja vaatimuksia? Käsityökirjan kohdalla on syytä kysyä myös, ovatko ohjeet virheettömiä, ymmärrettäviä, helppokäyttöisiä (ovatko esimerkiksi kaaviot selkeitä jne.).
