Ilona esitteli lauantain popupissa kaunista liukuvärjättyä lankaa, joka on vielä hienosti pakattu rasiaan, josta lanka juoksee kivasti. (Tuote ei vielä ole myynnissä). Minä ryhdyin heti ideoimaan uusia värjäystekniikoita. Ilonalla piisasi hauskaa minua kuunnellessa.
Vaan periksi ei anneta! Omaa päätä on hakattava seinään. Jonkun kirpputorierän mukana kotiin on kulkeutunut kauhea neulomahärveli, joka pudottelee silmukoita ja on muutenkin täysi susi. Suunniteltu varmaan television ostoskanavien tarpeisiin. Keksin kokeilla masiinaa värjäyskokeilun apuna, koska valmiit sukkaputket ovat kalliita. Tässähän sekundavehkeen tuottamilla silmäpaoilla ei olisi niin väliäkään. Kampesin sukkalankaa putkeksi ja värjäsin sitten neulotun verkkomaisen putken japanilaistyyliin. Neulottu lopputuloshan on jotain ihan muuta, koska neuletiheys on toinen, kun langan neuloo sukaksi 2,5 mm puikoilla. Näette kuvan sitten myöhemmin. Värjäsin toisenkin putken, se saattaa olla vielä tätä höpsömpi.
Kumpaakaan en värjännyt sillä tavalla kuin olin alunperin Ilonan kuullen ideoinut, koska kotona ei ollut sopivia tarpeita sellaiseen värjäykseen. Sekin pitää vielä kokeilla, koska se voi toimia paremmin kuin nämä höpsötykset, jotka naurattivat minuakin. Olen kuitenkin melko varma siitä, että Ilonalla oli hyvä syy nauruunsa: vankka kokemus.
