Tikuttelen pipokirjan viimeisiä malleja iltaisin. Aikatauluni on sellainen, että jouluun asti neulon pipoja, tammi-maaliskuun teen ohjeita muistiinpanoistani ja samaan aikaan jo kuvataankin kirjan kuvia. Periaatteessa aineston pitäisi olla kustantajalla kai kesäkuun alussa, mutta vaikkei minulla enää olekaan kevätkiireitä puuveneen hoidossa, haluan mieluummin jättää aineiston ajoissa.
Kumma kun näiden kirjojen teossa käy aina niin, että loppua kohden mallit virkistyvät. Se johtuu tietysti siitä, että paineiden hellittäessä luovuus vapautuu. Olen aiemmistakin kirjoista pudotellut pois aloittaessa tehtyjä malleja, kun joulun alla suunnitellut ovat olleet parempia. Mutta olen huomannut, että kirjoissa on hyvä olla hieman eritasoisia malleja: peruspipot on hyvä esitellä vaikka osa malleista olisi vähän villimpiäkin. Lukijat onnistuvat aina yllättämään minut lempparivalinnoillaan vaikka suosituimmat mallit suunnilleen arvaisinkin.
Tosin pipojen ollessa puheena, voi olla, että sitä luovuutta on hyvä vähän suitsiakin, koska minulla on aika villejä ideoita. Itse olen myös tarpeeksi rohkea käyttämään näyttävämpiäkin päälaitteita. Kerron sitten kirjassa lisää pipokokemuksistani.
Eilen päättelin uuden pipoproton, josta tulee luultavasti yksi lempipipoistani. Se on epäsymmetrinen… Aah, eipäs olekaan, tarkemmin ajatellen se on symmetrinen, mutta sitä, kuten joitain muitakin suunnittelemiani pipoja, voi pitää miten haluaa ja kuinka se parhaiten kantajaansa koristaa. Minä, joka olen Puikkoakateemikon mukaan ”syntynyt poikittain ja siitä alkaen ollut poikittain”, pidän tietenkin siitä, että hattukin on vähän vinossa.
